MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA?

Oma matkani elämäntaidonvalmennuksen pariin alkoi vuonna 2008. Istuin bussissa Italiassa matkalla lentokentältä Roomasta pieneen rantakaupunkiin San Benedettoon. Oli kevät ja ilmassa oli uuden ajan tuntua. Matkan tarkoituksena oli pohtia oman elämän uutta suuntaa ja sitä itselle elämänmakuista kysymystä "mikä minusta tulee isona". Matkalukemiseksi minulle oli valikoitunut mukaan lehti, jonka sisältä löytyi artikkeli Suomeen rantautuneesta elämäntaidonvalmennuksesta. Kun luin ensimmäisen kerran sanan "elämäntaidonvalmentaja", se tuntui omalta. Mieleeni juolahti oivallus: "Se minä olen", ajatus puhutteli ja inspiroi. Matkani elämäntaidonvalmentajaksi oli alkanut.

Kymmenen vuoden ajan ajatus Life Coach koulutuksesta kiehtoi, mutta pelko ammattiin kouluttautumisesta pidätteli. Se vaatisi ajallisen ja taloudellisen panostuksen, samoin kuin valtavan määrän uskoa itseen, mikäli valitsee kouluttauta valtavirrasta poikkeavaan ammattiin ja lähteä mahdollisesti myös yrittäjäksi. Minulle tarjoutui kuitenkin useita matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua Life Coaching metodin eri osa-alueisiin. Sain kutsun Aarrekartta iltaan, tietämättäni mistä metodissa oli kyse. Tilaisuus näytti askarteluhetkeltä, alkuhämmennyksestä selvittyäni sain kuitenkin muotoiltua pahville muutaman vaatimattoman toiveen tai tavoitteen. Huomasin kuitenkin miten vierasta itselle oli unelmoida ääneen tai yhdessä näkyvästi. Rullasin kartan kasaan, uskalsin avata sen ja katsoa sitä seuraavan kerran vasta yksin kotona. Aarrekartta metodi kuitenkin puhutteli sen luovan toteutustavan ja visuaalisen ulkomuodon vuoksi ja palasin sen pariin yhä uudelleen vuosien saatossa. Myöhemmin sain kutsun leffailtaan The Seacret elokuvan pariin. Elokuva ei hurmannut tyylillään, eikä viihdyttävyydellään, mutta se tarjosi uudenlaisen viehättävän ajatusmallin joka kiehtoi. Mitä kaikkea voisikaan elämässään muuttaa, mikäli muuttaisi ensin omaa ajatusmaailmaansa. Positiivinen elämänkatsomus puhutteli ja pohdin, ettei minulla ole mitään menetettävää, vaikka laittaisin omat ajatusmallini vaihtoon. Olen itse luonteeltani luova ja positiivinen, joten nämä kaksi elämääni tullutta uutta ajatusmallia puhuttelivat. Uteliaisuus voitti ja heittäytydyin kokeilemaan näitä uusia tapoja unelmoida. Löysin konkreettisia työkaluja luoda oman elämän suuntaa ja sain mahdollisuuden tehdä arjessa uudenlaisia valintoja, jotka ovat tuottaneet elämään uudenlaista sisältöä.

TAIDEOPINNOT

Lähdin kuitenkin hakemaan ammattia muualta ja toisin keinoin. Aloitin kuvataideopinnot ammattikorkeakoulussa, se oli pitkäaikainen haaveeni ja olin valmis tekemään opintojeni eteen töitä. Muutin kotikaupungistani pienemmälle paikkakunnalle ja alkuun kaikki oli jännittävää, vaikkakin myös hyvin hämmentävän erilaista. Opintojen alussa meille kerrottiin, että me kaikki tulemme suurella varmuudella valmistumaan työttömyyskortistoon ja mahdollisesti vain hyvin harva pääsee töihin taiteen pariin. Tämä realiteetti oli ilmeisesti hyvä sisäistää jo opintojen alkuun. Elettiin 2010 lukua ja ajatusmaailma oli itselle hyvin synkkä ja ahdistava. Kun mietin tilannetta jälkeenpäin myöhempien kasvatustieteen opintojeni valossa, oli se hyvin epäpedagoginen lähestymistapa uusien oppilaiden tervetulopuheessa. Koin opintojeni aikana usein olevani väärässä paikassa, vaikka taiteen parissa opiskelu olikin nautinnollista. Tein paljon sopeutuakseni uuteen opiskelijaelämään ja opintojeni eteen, kunnes lopulta koin antavani enemmän kuin sain. Tahdoin sallia itselleni oman luovan tauon.

Päätin pyytää koululta mahdollisuutta tehdä työharjoittelu kotikaupungissani ja näin etsiä mahdollisuuksia työllistyä taiteen ja kulttuurin pariin. Päätökseni tuottikin tulosta ja pääsin mukaan mielenkiintosiin projekteihin työharjoittelun kautta. Minua inspiroi tuolloin suuresti Vintage ja sain ensimmäisen harjoittelupaikan Vintagevaateliike Yesterday Once Moressa. Pääsin myöhemmin palkallisena liikkeen mukana vintagemessuille sekä alan tapahtumiin, myös muotinäytökset ja -kuvaukset tulivat tutuiksi.. Koululle perustelin valintani työharjoittelupaikasta sillä, että piirsin liikkeelle mainoskuvia, tein näyteikkunoita ja osallistuin markkinoinnin suunnitteluun. Koin itse käyttäväni luovuuttani juuri parhaalla tavalla, työllistyäkseni tulevaisuudessa taiteen ja kulttuurin pariin, mutta koulu tyrmäsi käsitykseni työstä taiteen parissa. Taisin lopulta jäädä myös ilman opintopisteitä, mutta sain valtavasti kokemusta, kontakteja ja myös töitä. Eräänä päivänä liikkeeseen tuli hauska asiakas, jolle myymälänpitäjä oli entuudestaan tuttu. Hänen olemus oli innostusta ja inspiraatiota täynnä. En enää muista mistä tuolloin puhuimme, mutta hän tarjosi minulle töistä lähtiessäni kyydin. Olimme varmaankin menossa samaan suuntaan, ilma ainakin oli syksyinen. Automatkalla kerroin kuinka olin päätynyt vaateliikkeeseen työharjoitteluun ja kerroin nyt etsiväni työharjoittelulleni jatkoa jonkin luovan tekemisen parissa. Olin autossa oikean henkilön kanssa.

Sain kutsun taidepaja MALAKTAlle, he olivat aloittelemassa toimintaansa vanhan meijerin tiloissa. Projekti oli kuin unelma ja omistajaparin Maja Granstubb-Rajalan ja Jukka Rajala-Granstubbin unelma se olikin! Olin iloa, innostusta ja inspiraatiota täynnä. Pääsin avuksi lastenohjelman tuotantoprojektiin, tuottajan Maja Granstubb-Rajalan tuotantoassistenttina. Joulukalenterin produktio oli kuin satu ja Julvädret som försvann toteutettiin yhdessä YLEFem kanssa. Työharjoittelun jälkeen sain Malaktalta työtarjouksen ja pääsin Jukan ja Majan avuksi Taidepajan luomisprosessiin. Oli kesäkahvila ja sielä tarjolla Majan ihanat herkut, Jukan teatteriproduktio, pieni ihanan tavaran puoti, open stage piknikit ja paljon muuta mukavaa. Olin taiteen ja kulttuurituotannon ytimessä Pohjanmaalla luomassa jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Imin itseeni sen kaiken mitä sillä oli minulle tarjota.

AASIAN MATKA JA SUUNNAN MUUTOS

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Aasian matkalle kaverin seuraksi ja tartuin tilaisuuteen. Ostin lentoliput itselleni syntymäpäivälahjaksi ja pääsin matkaan lyhyessä ajassa. Otin töistä lomaa ja laitoin asuntoni vuokralle. Ostin itselleni vain menolipun, lentokentällä kuitenkin selvisi, että en saisi nousta Thaimaan koneeseen, ellei minulla olisi maasta poistumiseen myös lippua. Selasin läpi halvimmat lentoliput Thaimaasta seuraavaan kohdemaahan ja päämääräksi valikoitui Kambodja. Mikä maa se oli ja missä, oli minulle tuolloin vielä arvoitus, mutta sieltä pääsisin bussilla jatkamaan matkaa sitten vaikka Vietnamiin. Näin alkoi mielenkiintoinen reppureissaus, jonka oli tarkoitus kestää yhden kuukauden verran. Matkani venyi kuitenkin neljään maahan ja neljään kuukauteen. Kun palasin Suomeen, ei paluu pienelle opintopaikkakunnalle enää houkuttanut.

Päätin pistää opinnot tauolle, muuttaa Helsinkiin ja hakea sieltä töitä. Toimin mm. somistajana ja olin mukana mielenkiintoisissa projekteissa sekä muodin, että startup maailman parissa. Osallistuin muutaman kerran myös naapurissani sijaitsevan Valmentamon ja sen perustajan Anne Karilahden Life Coach koulutuksen esittelytilaisuuksiin. Tuttavani kävi koulutusta samoihin aikoihin ja etsi harjoitusvalmennettavia, sain mahdollisuuden itse kokeilla valmennusta. Tarkastellessani näitä kohtaamisia valmennuksen kanssa, en kokenut niillä olevan siinä hetkessä elämälleni suuresti annettavaa, mutta jokin metodissa kuitenkin viehätti. Valmentamo vei myös sydämen mennessään uudenlaisella ajatuksella "koulusta", joka tarjosi kauniin paikan jossa oppia, salli jokaiselle tilan kukoistaa, ruokki yksilön omaa luovuutta ja tarjosi inspiraatiota sekä innostusta. Varhaiset kokemukseni valmennuksesta ovat myös kantaneet hedelmää elämässä myöhemmin, kun olen huomannut pysähtyneeni oman elämäni äärelle ja valinnut itselleni aivan uuden rohkean suunnan.

TOIMINNANOHJAAJAN VIRKA

Lopulta tein päätöksen luopua opiskelupaikastani ja keskeyttää opinnot. Olin pyrkinyt selvittämään, kuinka voisin jatkaa opintojeni suorittamista ilman, että minun tarvisi olla 100% läsnä opintopaikkakunnalla. Järjestely ei kuitenkaan koulun puolesta ollut mahdollista. Tilanne harmitti todella, mutta en ollut valmis lähtemään takaisin pienelle paikkakunnalle, jossa ei ollut myöskään tarjolla töitä opintojen ohelle. Se olisi tietänyt myös lisää opintolainaa. Muutin asumaan Tarvon saarelle ihanaan vasta kunnostettuun vanhaan huvilaan, johon oli perusteilla luovien ihmisten yhteisö. Sain kämppäkavereiksi monta ihanaa mielenkiintoista ihmistä ja mahdollisuuden asua todella luonnonläheisessä kauniissa ympäristössä. Ikkunoista avautui merimaisema, takassa oli tuli ja naapurista löytyi myös pala Akseli Gallen-Kallelan kansallismaisemaa. Huvila, saari ja meri olivat myös ilmentyneet aiemmin omiin aarrekarttoihini. Kuljin töihin osan matkaa kävellen ja loput raitiovaunulla, nautin työmatkastani, mutta se tuntui pitkien työpäivien päätteeksi suhteettoman aikaavievältä. Nautin huvilasta ja Munkkiniemestä niin suuresti, että päätin etsiä töitä kävelymatkan etäisyydeltä. Sain viriketoiminnan ohjaajan viran vanhainkodista joka oli kävelymatkan päässä. Oma isoäitini oli menehtynyt hiljattain, hän oli minulle hyvä ystävä. Koin uuden työni hyvin ajankohtaan sopivana, inspiroivana ja antoisana. Sain vastuuta ja pääsin toteuttamaan itseäni. Esihenkilöni oli upea Kenialainen nainen jonka kanssa ystävyyteni myös syveni yhteisten vuosien saatossa. Nautin myös valtavasti yhteistyöstä hoitohenkilöstön ja talon muun henkilökunnan kanssa, Työ tarjosi myös mahdollisuuden kouluttautua ja tartuin jokaiseen tilaisuuteen kartuttaa osaamistani. Järjestin syystalkoot, puutarhajuhlat, syntymäpäiväjuhlat, ulkoilua, päiväretkiä museoon ja silakkamarkkinoille, yhteislaulua, tuolijumppaa, taukojumppaa, ääneenlukua, maalausta, askartelua, kasvien istutusta, lettuketejä terassilla, leipomista ja elokuvailtoja. Pyrin työssäni myös edesauttamaan palvelutalon asiakkaiden hyvinvointia puuttumalla epäkohtiin jotka olivat  epäinhimillisä, ja usein asiakkaiden perustarpeet ja turvallisuus oli jätetty huomioimatta, eikä heillä näinollen ollut myöskään mahdollisuutta nauttia ohjelmaan osallistumisesta. Asioiden eteenpäin vieminen päättyi esihenkilöni laittomaan irtisanomiseen ja lopulta päätin itse myös painostuksen alla luopua virastani.

TERVETULOA KOTIIN

Koin saaneeni mahdollisuuden palata kotikaupunkiini, tahdoin tavata ikääntyvää äitiäni useammin ja nauttia kotikaupunkini rauhasta. Ajatuksena oli myös vihdoin saattaa taideopintoni loppuun. Suunnitelma viehätti ja inspiroi. Vuokrasin itselleni pienen talon omalla pihalla ja nautin alkuun suunnattomasti elämän yksinkertaisuudesta. Pyöräilin usein äitini luokse ihanaa rantareittiä pitkin, heitin aina ilmoille ajatuksen "täällä rannan läheisyydessä olisi ihana asua". Kerroin haaveistani myös äidilleni, kuvailin  taloa ja saunamökkiä, jossa äitikin voisi kävelymatkan etäisyydellä kotoaan luonani vierailla.

Muutaman kotikaupungissa viettämäni viikon aikana sairastuin kovaan flunssaan, olin voimaton ja olo oli outo. Tuntui, että mitä enemmän vietin kotona aikaa leväten, sitä pahemmin sairastuin. Varasin ajan lääkäriin ja hyvin pian hän kysyi minulta: "Saanko haistaa takkiasi, taidat asua hometalossa". Olin jo asuntoa vuokratessa kysynyt vuokranantajalta asiasta, voisiko talossa olla kosteutta, sillä nenääni osui pieni haju. Talo oli kuitenkin perusteellisesti remontoitu ja märkätilat uusittu, eikä ongelmia ollut aiemmin ilmennyt. Vaihdoin majapaikkaa väliaikaisesti äitini luokse, oireet helpottuivat ja pahenivat aina kun kävin talolla. Edessä oli iso urakka alkaa hankkiutua eroon tavarasta joka oli homevaurioitunutta ja aiheutti minulle näin aina uudelleen oireet. Lopulta jouduin luopumaan lähes kaikesta. Vakuutusyhtiö ei korvannut vahinkoa, sillä heidän mielestään "mitään vahinkoa ei ollut sattunut": Olin koditon, ilman tavaraa ja sairaana. Tilanne oli todella stressaava ja ainoa ajatus oli vaihtaa kaupunkia suoraan opiskelupaikkakunnalle, etsiä uusi asunto ja jatkaa opintoja. Sain tuttavaltani puhelun ja hän kehotti minua soittamaan hänen ystävälleen, jolla oli kalustettu huone tyhjänä lähistöllä. Mietin, että ratkaisu voisi alkuun olla kuitenkin parempi kuin äidin luokse jääminen tai nopea kaupungin vaihto, joten tartuin puhelimeen. Puhelu päättyi sanoihin "Juotko kahvia vai teetä? " ja lähdin tapaamaan vuokranantajaa.

Eija asui kävelymatkan päässä äitini luota, sen kauniin rannan läheisyydessä jota pitkin olin usein pyöräillyt. Talo oli upea, iso ja tilava. Pihassa oli omenapuita ja kaunis saunamökki. "Tervetuloa kotiin" olivat ovella vastassa olevan energisen ja iloisen naisen sanat. Huone oli täynnä tavaraa ja Eija sanoi, että saisin vuokrata sen kalustettuna, lakanoita ja pyyhkeitäkin löytyy ja hän saisi näin hyvän syyn tyhjentää varastoksi jäänyttä entistä työhuonettaan. Huoneessa oli takka, oma sisäänkäynti terassilla ja kylpyhuone kylpyammeella. Olin haltioissani. Eija oli enkeli. Sain kaupanpäälle Eijasta ihanan "mamman" joka oli tuki ja turva elämän aallokossa ja hänen tyttärestään Sofiasta sydänystävän, oman siskon. Eijan kanssa talon toisessa kerroksessa asui hänen poikansa ja tytär asui saunamökissä. Sain talon pohjoissiiven omaksi pesäksi ja Sofia tyhjensi myös oman vaatekaappinsa vanhat vaatteet minulle, niin pääsin myös alkuun uuden tavaran hankinnassa. Eijan intohimo oli kerätä tavaraa, joten kaikkea löytyi valmiina, eikä mitään elämiseen tarvittavaa tarvinnut kotoa pidemmältä etsiä. Eija oli enkeli.

BOTHNIA BIENNALE

Kun olin palannut kotikaupunkiini, sain kutsun läänintaiteilijana työskentelevältä ystävältäni Norah Nelsonilta kutsun hänen Taikelle luoman taidefestivaalin Bothnia Biennalen avajaisiin. Biennalin teemana oli "Matkalla". Olin haltioissani. Kokonaisuus oli hyvin kaunis, pohtiva ja yhteyttä luova. Myöhemmin sain työtarjouksen ryhtyä seuraavan biennalin tuottajaksi, Norahn jatkaessa taiteellisena johtajana. Tuotimme ja toteutimme yhdessä valitsemamme työryhmän kanssa vuodelle 2016 biennalin teemalla "Symbioosi". Oli upeaa olla mukana luomassa Pohjanmaan yhteen sitovaa taidetapahtumaa ja nautin matkasta suuresti. Biennaalin avajaisia vietettiin Seinäjoen taidehallilla yhteistyössä taidehallin johtajan, Sanna Karimäki-Nuutisen kanssa. Yhteistyö näiden upeiden, ammattitaitoisten naisten kanssa oli ollut antoisaa. Samalla olimme onnistuneet tarjoamaan monelle taiteilijalle toimeksiannon ja biennali työllisti myös useamman minun entisen taidekoulun opettajan. Olisikihan tästä projektista voinut kerryttää niitä opintopisteitä? Biennaali oli ensimmäistä kertaa tuotettu pääosin apurahojen avulla ja tärkeä arvo tutannossa oli pystyä maksamaan kaikille osallisille palkka tai korvaus. Taideala on pitkään joutunut turvautumaan vapaaehtoiseen työvoimaan ja taiteilijat eivät ole läheskään aina saaneet tekemästään työstä korvausta. Taide- ja kultturiala nähdään usein myös vaikeana alana "päästä sisään" tai saada työstä korvausta.

UUDET OPINNOT

Tahdoin jatkaa opiskelua taiteen parissa, viihdyin kuitenkin kotikaupungissani ja lähtö uudelle paikkakunnalle ei tuntunut ajankohtaiselta. Hakuprosessin aikana löysin toisenkin mielenkiintoisen alan: kasvatustieteet. Kiinnostus kasvatustieteitä kohtaan oli minulla ollut jo aiemmin ja nyt Vaasan Yliopisto oli luonut yhteistyössä Åbo Akademin kanssa uuden Kielikylykoulutuksen koulutusohjelma. Olen itse käynyt kielikylvyn ensimmäisten joukossa Suomessa ja peruskoulu antoi minulle valmiudet kaksikieliseen elämään. Arvostus saamaani koulutusta ja kielikylpyä kohtaan on todella suuri ja näen siinä valtavat mahdollisuudet. Päätin samassa yhteishaussa hakea taideopintojen ohella myös kielikylvyn pariin. Ykkösvaihtoehdoksi valikoitui Yliopisto, sillä en ollut sitä vielä kokeillut. Osallistuin kummankin oppilaitoksen pääsykokeisiin ja sain kummastakin oppilaitoksesta opiskelupaikan. Aloitin kielikylpyopinnot.

UUSI SUUNTA

Syksy 2015 toi tullessaan elämääni monta uutta asiaa. Kaksi osa-aikaista työtä, yhdet täysipäiväiset opinnot ja etä-suhteen, sekä sen mukana kaksi kotipaikkakuntaa, kumpikin entuudestaan itselle rakkaita paikkoja.

Elämän tasapainoittelu monen itselle rakkaan elementin parissa johti sairastumiseen uuden homealtistumisen myötä ja lopulta myös tärkeiden valintojen äärelle.

Nämä valinnat kantavat hedelmää elämässäni vielä tänäänkin.

Olen altistumisen jälkeen saanut parantua ja löytänyt arkeeni pysyvämmän tasapainon. Elämäni on edelleen kahdessa, nyt jo kolmessa, itselle rakkaassa paikassa ja meitä on nyt kolme meidän omassa pienessä perheessä. Opintoni ovat johtaneet minut jatkamaan opintojani Yleisen ja Aikuiskasvatustieteiden, sekä taidekasvatuksen parissa Helsingin Yliopistoon. Työni ovat nykyään enimmäkseen itsenäisiä ja yhdessä tehtyjä projekteja. Olen tilanteestani todella kiitollinen, vaikka useamman elementin yhteensovittelu välillä tuo haasteita, mahdollistaa se elämään kuitenkin ihanan vapauden ja oman luovuuden jatkuvan käytön ja arjen uudistamisen. Nämä ovat itselleni tärkeitä arvoja elämässä ja nautin kunnolen löytänyt rohkeuden seurata oman sydämeni ja intohimoni ääntä.

Kuinka sitten päädyin lopulta opiskelemaan elämäntaidonvalmentajaksi? Olin raskaana ja odotin esikoistani saapuvaksi kun sain Anne Karilahdelta sähköpostiini viestin: Olet voittanut opiskelupaikan Valmentamon vuoden mittaiseen LCF Life Coach koulutukseen -tervetuloa! Äitiyslomani lomassa kävin Valmentamon koulutuksen ja saatoin opinnot päätökseen syksyllä 2020. Työstän vielä osaa harjoitusvalmennuksista ja käyn lisäkoulutusta Valmentamolla vuoden loppuun. Seuraava askel on LCF Life Coach sertifikaatti, jonka saan kun harjoitusvalmennustuntini ovat täynnä.

Matkalla moni elämäni tavoite ja unelma ovat saaneet ottaa elämässäni muodon, olen valtavan kiitollinen siitä, että olen tänään tässä, jakamassa kanssasi tarinaani. Nyt olen elämässäni kohdassa, jossa tahdon vain nauttia elämäni hedelmistä. Äitiys, kumppanuus, vanhemmuus, taide ja valmennus.